Pieni virtahepo!

Kesä on vihdoin täällä! Ainakin jos kysytään Maurilta. Perusjätkä nimittäin ui kerran jos toisenkin viikonlopun aikana, ja järviveden kutsu oli ajoittain niin voimakas, ettei kieltoja olisi millään jaksanut totella.

Liekkö jokin Maurin esi-isistä ollut virtahepo; massaa ei onneksi niin paljon ole, mutta tavat hieman. Mökillä tulvan peittämällä rantaruohikolla nimittäin viihtyi eräs laiduntaja kovin mielellään. Ikään kuin ikinä ei olisi omasta kupissa ruokaa.

Viime viikon aikana päästiin jätkän kanssa käymään myös mätsäreissä, pariinkin otteeseen. Tiistaina sää ei olisi paljon surkeampi voinut olla, mutta lopputulos molemmilla kerroilla meidän osaltamme oli PUN4. Ja riemu oli ainakin Maurilla suuri, kun palkintokasasta löytyi aina jokunen herkku.

Se tunne, kun pääsee ensimmäisen kerran radalle

Miten mahtava fiilis, kun Maurin kanssa päästiin ensimmäisen kerran koittamaan lyhyttäagirataa. Ensin tuntui uskomattomalta, että jo nyt päästään aloittamaan ratojen harjoittelu. Ja toisaalta, kyllähän se koira osaa mennä, kun vain osaisi ohjata...
Harmillista, että tuota agilitykurssia on jäljellä enää yhden kerran, niin mukavaa on ollut. Heti tekisi mieli päästä jatkamaan, enkä usko, että Maurikaan sitä pistäisi pahakseen. Näyttää kuitenkin siltä, että kesän saamme harjoitella ihan omalla pihallamme, sillä seuroilla ei ole kursseja ihan heti tulossa. Tosi monen esteen perusteet Mauri onkin jo oppinut (vaikka korkeanpaikankammon kanssa on vielä paaaljon tehtävää tulevaisuudessa), joten kotona on hyvä jatkaa hiomista ja tottelevaisuutta.

Mori 10.12.2001 - 29.4.2011

Meidän perheessä on eletty nyt hieman raskasta aikaa, nimittäin tuli aika luopua rakkaasta pikkuherrastamme ja Maurin "isoveljestä", Morista. Suuri ikävä jäi, mutta myös niin paljon ihania muistoja.

Mori oli ensimmäinen oma koirani, vaikka koko perheen lemmikki olikin. Kun aikoinaan sain vihdoin ja viimein taivuteltua vanhemmat suostumaan koiran hankintaan, löytyi läheisestä koirakodista nuori lyttykuono, joka sulatti samantien kaikkien sydämet, ja niin Mori muutti meille vajaan 8kk ikäisenä.

Mori oli topakka nuorimies, joka piti huolen siitä, että isä vei hänet tiettyyn aikaan iltapissalle, joka pelasi palloa heittelemällä sitä nojatuolin selkänojan yli mahdollisimman kauas kunnes sohvan pinta viimein kului lähes puhki, joka huomiota halutessaan kävi potkimassa pallonsa sohvan alle ja esitti avutonta, ja joka kesä kesältä rakastui uimiseen yhä syvemmin, ja jonka mielestä kalastus oli kiehtovin harrastus ikinä. Pieni suuri kotikoira, jonka ystävällinen hännän niksautus oli palkitsevin ja sydäntälämmittävin ele ikinä.

6 vuoden paikkeilla eläinlääkäri totesi hänellä sydämen vajaatoiminnan. Säännöllinen lääkitys auttoi pitkään, mutta lääkkeistä huolimatta kultaisinkin sydän alkaa viimein väsymään. Tuli aika päästää rakas ystävä uneen.