Tuima aamu

Joskus tekisi mieli toivoa, että kokkerillakin voisi olla muutama hermosolu enemmän nupissaan. Vaan sitä päivää, kun perusjätkä saa niitä jostain yllättäen lisää, odottaessa koheltakaamme iloisesti ympäriinsä!

Kävipä nimittäin eräänä aamuna viikolla, että lähdimme uusien ystäviemme seurassa aamulenkille jo ihan tutulle pururadalle. Maukka ja kumppanit saivat juoksennella vapaana ja väsyttää toisiaan riehumalla tulevaa koulupäivää varten. Vaan lenkin puolessa välissä karvanaamakolmikko häipyy metsään ja tulee perästä vasta jonkin ajan kuluttua Mauri itseään vähän väliä raapien. Ja kun sinnikkään kutkan syytä aloin lähemmin tarkastella,  huomasin keltamustat pörisijät Maurin turkissa. Ampiaisia! Yyh.. Niitä oli pari selässä tuikkimassa, ja montako pistoa lie utelias idioottiparka ehtinyt saada jo metsässä. Niinpä jouduimme sitten jatkamaan lenkkiä surkeana kämpille asti, ja voin sanoa, ettei Mauri ole koskaan ikinä näyttänyt niin tympääntyneeltä metsäretkiin! Vaan arvaahan sen, kun jokapaikkaa kuumottaa ja särkee. Dalmisystävämme oli saanut myös ilkeän tuikkauksen takamukseensa, voih! Joukon kolmas jäsen sen sijaan oli kovin pettynyt, kun muut eivät enää jaksaneetkaan intoutua leikkimään hänen kanssaan, vaikka miten yritti houkutella.

Asuntolalla saatiin sitten puhelinyhteys tohtoriin, joka käski koko konkkaronkan painumaan kylmään suihkuun turvotuksen laskemiseksi. Kävi tuuri, ettei pistoja ollut tullut hengitysteiden alueelle, ja näyttihän tuo suihkukin auttavan, vaikka kipeä Mauri oli asiasta aivan toista mieltä. Parissa tunnissa kaikki sitten normalisoitui, patit laskeutuivat ja mielikin piristyi jätkällä jopa siinä määrin, että olisi voinut samantien lähteä vaikka uudelle ampiaisten metsästysreissulle.

Että tällainen kokemus tällä erää.

Asuntolaelämää

Viime tiistaina muutimme perusjätkän kanssa asumaan Pemon opiskelija-asuntolaan. Maukka -parka ei olisi voinut olla hämmentyneempi kaikesta puheensorinasta ja välillä kuuluvista haukahduksista.. Eikä ensimmäisenä yönä nukuttanut pätkääkään, uikutti kuin pieni pentu erossa emästään ensimmäistä kertaa. Mutta nopeasti näistä päästiin ylitse, seuraavana päivänä osattiin olla jo kiltisti "kotona" yksin oppituntien aikaan.

Kaikkein mukavinta tietysti on, kun samasta asuntolasta löytyi kaksi oikein sopivaa leikkitoveria. Kaikki kolme pääsivät metsään laukkailemaan ja leikkimään, ja tunnin pölistelyjen jälkeen olikin sangen väsynyttä sakkia!