Mauri oli aluksi jännittynyt ja hieman pelkäsi muita koiria, mutta kehän laidalla palloillessa jätkäkin reipastui. Huomasi kyllä aivan selvästi, ettei talven aikana ole päästy pahemmin käymään ihmistenilmoilla tai koiratapahtumissa. Kehässä Mauri ei antanut tuomarin katsoa hampaitaan, mitä hieman hämmästelin, ja hallin maton hajut olivat huippumielenkiintoiset. Tuloksena sininen nauha eikä sijoituttu, mutta kokemusta ainakin tuli ja nyt tiedetään mihin täytyy treenauksessa panostaa. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen päästääkin taas uudestaan. <3
Suorastaan luvattoman innoissani olen kevään tulosta siinäkin mielessä, että loppukuun puolella alkaa myös kursseja! Ainakin aiotaan mennä mukaan näyttelytreeneihin ja toivottavasti päästään mukaan myös agilityn alkeisryhmään.
Perusjätkä kyllä on yksi pullamössösukupolven edustaja, raakaliha kun saa aikaan hämmentyneitä reaktioita. Ostin jätkälle kauppareissulla pakastealtaasta joitakin raakoja lihaisia luita pitkästä aikaa, ja iltapalalla Mauri ei oikein meinannut tajuta, että sellaisia voi syödä. No kyllähän tietysti raaka liha tuntuu suussa ihan toiselta kuin nappulat.. Onneksi asian juju kuitenkin selvisi, kun näytti itse hieman mallia ja kannusti.
tein muuten se trimmi jutun Viken blogiin jos et oo viel huomannu : )
VastaaPoista