Sivut

20. tammikuuta 2012

Sairastelun alkuvuosi

En tiedä, voiko Maurin tilannetta oikeastaan edes "sairasteluksi" kutsua, sillä loppujen lopuksi on päästy todella vähällä. Kaikki alkoi oikeastaan jo viime vuoden loppupuolella ja tammikuun alussa herra tohtori eväsi meiltä tamminäyttelyn määräämällä antibioottikuurin virtsatietulehdukseen. Todella vähällä on kuitenkin päästy, sillä Mauri ei ole oireillut lainkaan, tai ainakaan kipuillut, vettä vaan alkoi juuri ennen lääkekuuria kulumaan tavallista enemmän, ei kuitenkaan hillittömästi.

Enpä minä olisi vielä osainnut mitään epäilläkään, vaan kaikki lähti liikkeelle siitä, että Mauri sattui harjoituskappaleeksi virtsanäytteen ottoon ja käsittelyyn koulun labrantunneilla. Kahden virtsanäytteen jälkeen jätkä kiikutettiin klinikalle kuurin hankintaan.

Pahinta tässä vain on se, ettei tulehdus taida olla ohitse ensimmäisen kuurin jälkeen, sillä kontrollinäytteen perusteella valkosolut näyttäisivät olevan edelleen koholla, eikä pissa bakteeriviljelynkään pohjalta aivan puhdasta ole. Toivotaan, että seuraava eläinlääkärireissu on asiantiimoilta viimeinen.

Samaan syssyyn tulehduksen kanssa perusjätkältä löytyi pieni kasvain korvasta. Eihän se korvanlehdessä menoa haittaa, paitsi että toistaiseksi ainakin se on jatkanut kasvamistaan tasaisen varmasti. Todennäköisesti se siis täytyy nipsaista pois lähitulevaisuudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti